Uusavuttomat — Meille arjen sankareille

Näin et unohtele asioita

Unohteleminen on inhimillistä ja normaalia jokaiselle ihmiselle. Liiallinen hajamielisyys voi kuitenkin koitua ongelmaksi, ja omaa muistia onkin mahdollista harjoituttaa.

  1. Nuku riittävästi. Väsyneenä ihminen unohtelee asioita, ja toiminta on muutenkin puolitehoista ja huolimatonta. Myös stressi heikentää muistia.
  2. Harjoita muistiasi. Esimerkiksi internetistä löytyy lukuisia erilaisia harjoituksia muistin kehittämiseksi. Muistia kannattaakin harjoittaa normaalissa arjessa, esimerkiksi kirjoittamalla kauppalista, mutta käydä kaupassa katsomatta sitä. Asioiden aktiivinen ajattelu pitää aivot virkeänä.
  3. Kirjoita muistilappuja. Tai jätä itsellesi muunlaisia muistutuksia asioista, mitkä on pakko muistaa.
  4. Ajattele mitä teet. Kun lähdet töistä, ajattele jo ennen lähtöä tarvitseeko sinun pysähtyä matkalla kauppaan, äläkä harmittele asiaa vasta kotiin päästyäsi.
  5. Pidä aivot työssä. Erilaiset ristikot, sudokut ja ongelmapelit ovat hyviä, ja erityisesti opiskelun on todettu stimuloivan aivoja.
  6. Liiku. Jo liikunta itsessään auttaa pitämään aivot ja pään kunnossa, mutta se myös ehkäisee monia muistille haitallisia sairauksia, kuten diabetesta ja dementiaa.
  7. Hyvä ruokavalio. Aivot tarvitsevat toimiakseen hiilihydraattia, vitamiineja ja tyydyttymättömiä rasvoja. Erityisen hyviä ovat kala, kasvikset ja täysjyvätuotteet.

Jos hajamielisyys alkaa kuitenkin haitata jokapäiväistä elämistä, on syytä käydä tarkistuttamassa itsensä lääkarissä.

Vipa julkaisi tämän 4.2.2013.